Terveysliite STAFFORDSHIREN BULLTERRIERI

Kuten kaikilla koiraroduilla, myös Staffordshiren bullterrierillä esiintyy joukko periytyviä vikoja ja sairauksia. Suurimmaksi osaksi periytyminen tapahtuu resessiivisesti eli piilevästi. Nimitys jo paljastaa, ettei tällaisen taipumuksen kantajayksilöä voida tunnistaa sen ulkoasun perusteella.

Vastuuntuntoinen kasvattaja käyttää jalostukseen jalostussuositukset täyttäviä yksilöitä. Siitä huolimatta saattaa tapahtua, että yhdistetään kaksi kliinisesti tervettä/suositukset täyttävää jalostuskoiraa, jotka kantavat piilevänä samaa sairaustaipumusta ja pentueeseen syntyy sairas tai sairastuva yksilö. Pennunostajan kannalta tämä ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että hyvistä aikomuksistaan ja huolellisesta taustatyöstään huolimatta kasvattaja saattaa myydä hänelle pennun, jolla myöhemmin paljastuu lievä tai jopa vakava vika tai sairaus. Tällaiset riskit ovat valitettava, mutta realistinen osa kasvatustyötä, ja niihin tulisi jokaisen pennunostajan myös henkisesti varautua.

 

Valitettavasti usein nämä piilevästi periytyvät sairaudet puhkeavat vasta, kun koira on jo ohittanut pentu- ja nuoruusiän.

 

PERINNÖLLINEN HARMAAKAIHI (HC) JA L-2-HGA -SAIRAUS

Staffeilla on kaksi sairautta, joihin on olemassa geenitesti:

• L-2-HGA on keskushermostosairaus, jonka oireita ovat ”tutiseva” liikunta, väristykset, epileptisen kohtauksen kaltainen jäykistyminen, liikunnan tai jännityksen aiheuttama lihasten jäykkyys ja muuttunut käytös. Oireet ilmestyvät yleensä ensimmäisen kerran noin 6 -12 kuukauden iässä.
• Perinnöllisessä nuoruusiän harmaakaihissa (HC) linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan ja koira sokeutuu yleensä 2-4 ikävuoteen mennessä.

Sairaudet periytyvät resessiivisesti: sairastuakseen koira tarvitsee sairautta aiheuttavan geenin kummaltakin vanhemmaltaan. Geenitestien avulla on mahdollista todeta, kantaako koira sairautta vaikka olisi ilmiasultaan terve. Sairauden kantajan saa yhdistää vain geneettisesti terveen yksilön kanssa. Jalostukseen käytettävät koirat tulee DNA-testata tai niiden tulee olla todistettavasti perimältään terveitä.

Geenitestit:

Geenitestiä varten otetaan näyte posken sisäpinnan limakalvolta. Voit pyytää omaa eläinlääkäriäsi ottamaan näytteen tai osallistua yhdistyksen vuosittain erikoisnäyttelyn yhteydessä tarjoamaan näytteenottotilaisuuteen.

Tilaa geenitesti itse niitä tekevältä yritykseltä. SBTY suosittelee teettämään testit AHT:lla tai Genomialla, jotka tarjoavat molempia testejä. Suomalaisella Genoscoperilta (MyDogDNA) on toistaiseksi saatavilla vain L-2-HGA-testaus.

 

IHOSAIRAUDET:

 

SIKARIPUNKKI (DEMODEX CANIS)

Sikaripunkki kuuluu yleisesti kaikkien koirarotujen ihon vakioasukkaisiin haitattomana. Sikaripunkki on erittäin pieni hämähäkkieläin, joka asustaa koiran karvatupen sisällä ja talirauhasissa. Lähes kaikkien koirien ihossa on sikaripunkkeja, mutta ongelmia tulee vasta siinä vaiheessa, kun koiran vastustuskyky jostain syystä alenee.
Sikaripunkkia voi esiintyä myös paikallisesti korvatulehduksen aiheuttajana. Sikaripunkki aiheuttaa karvattoman punoittavan alueen ihossa. Karvattomat laikut eivät yleensä vaivaa koiraa, eivätkä vaadi erityisiä toimenpiteitä. Koiran vastustuskyvyn parantuessa normaaliksi laikut häviävät itsestään.

NUORUUSIÄN DEMODIKOOSI: Nuoruusiän demodikoosia (paikallinen muoto) esiintyy alle vuoden ikäisillä staffeilla satunnaisesti. Leviäminen tapahtuu vain emolta pennulle ensimmäisten elinvuorokausien aikana, myöhemmin tauti ei tartu. Pieniä määriä sikaripunkkia voi esiintyä myös terveellä oireettomalla koiralla. Pennulle ilmestyy karvattomia kolikon kokoisia läiskiä pään ja joskus selän sekä/tai raajojen alueelle ja ne häviävät yleensä itsestään, eivätkä vaadi erityisiä hoitotoimenpiteitä eikä lääkehoitoa.  Ne paranevat tavallisesti ilman hoitoa vuoden ikään mennessä eivätkä yleensä uusiudu. Hoitona suositellaan Nutrolin-liuosta, jota lisätään päivittäin ruoka-annokseen ja rokotukset kannattaa antaa yksittäin tai rokotusajankohtaa siirtää sekä huolehditaan koiran yleiskunnosta (matolääkitys, vitamiinikuuri). Kortisonivoiteita ei suositella läiskien ulkoiseen hoitoon. Demodikoosi useimmiten paranee itsestään 1-2 kuukaudessa. Noin 10 %:ssa tauti etenee ja leviää yleistyneeksi demodikoosiksi. Paikallisen demodikoosin sairastaneiden staffien jalostuskäytölle ei ole estettä.

YLEISTYNYT DEMODIKOOSI: Jos punkit lisääntyvät hallitsemattomasti, ne saavat aikaan yleistyneen demodikoosin. Yleistyneeksi demodikoosi määritellään, jos karvattomia läikkiä on todella runsaasti. Yleistynyt demodikoosi on vakava ihosairaus, jossa ihomuutokset muuttuvat vakavammiksi ja karvattomat alueet laajenevat, yleisoireina mm. väsymys, kuumeilu, ruokahaluttomuus, imusolmukkeiden paisuminen. Yleistynyt demodikoosi vaatii pitkän hoidon. Yleistynyttä demodikoosia hoidetaan suun kautta annosteltavilla loislääkkeillä ja siihen usein liittyvää bakteeriperäistä karvatupentulehdusta antibiooteilla. Kaikkia kortisonivalmisteita on vältettävä.  Miksi joillekin yksilöille kehittyy yleistynyt sairaus, ei täysin tiedetä. Altistavina tekijöinä pidetään sisäloisia, kiima-aikoja, hormonaalisia sairauksia, glukokortikoidilääkityksiä ja kemo-terapiaa. Spontaania paranemista ei ole koskaan raportoitu. Aikuisiällä puhjenneen demodikoosin taustasyy tai sairaus tulisi aina selvittää. Yleistyneen demodikoosin uskotaan olevan perinnöllistä joten tämän vuoksi siihen sairastuneita koiria ei suositella käytettävän jalostukseen. (Korhonen, 2003) ym.

 

FURUNKULOOSI

Furunkuloosia on esiintynyt staffeilla koko rodun historian ajan Suomessa. Furunkuloosi on tassuissa, polkuanturoiden välissä rakkuloina ilmenevä syvä ihotulehdus. Tulehduksen aiheuttaa usein stafylokokki-bakteeri

Furunkuloosi on tyypillisimmillään tassuissa, koska suurin osa koiran painosta kohdistuu nimenomaan käpäliin. Furunkuloosi ei ole erillinen sairaus vaan kyseessä on syvä karvatupentulehdus. Karvatuppi repeää ja tulehdus pääsee leviämään ja furunkuloosi onkin huonosti hoidetun tulehduksen seuraus eikä tauti. Furunkuloosin syynä voi olla myös allergia ja toistuvasti furunkuloosia sairastavan koiran kohdalla pitää selvittää altistavat sairaudet ja hoitohistoria.

 

ALLERGIAT

Koiran allergia heikentää merkittävästi koiran hyvinvointia ja terveyttä. Koiran allergia on immunologinen sairaus, joka huomataan yleensä iho-oireista tai toistuvista korvatulehduksista. Allergian aiheuttajaa on haastava diagnosoida.  Koira voi olla allerginen mm. ruoka-aineille, ympäristöstä peräisin oleville allergeeneille eli herkisteille tai molemmille. Vain 10 prosenttia allergisista koirista kärsii ruoka-aineallergiasta.

Tyypillisiä ihottuman esiintymäalueita ovat tassut, korvat, kuono, leuka, alavatsa ja peräaukon ympäristö. Korvatulehdukset, pigmenttimuutokset ja kuiva, hilseilevä iho ovat mahdollisia allergian oireita. Kutina ja ihottuma voivat esiintyä kaikkialla koirassa tai rajoittua tiettyihin alueisiin. Hoitamaton allergia puolestaan saattaa aiheuttaa toistuvia ihosairauksia.

Lika ja kosteus tassuissa sekä stressi vaikuttavat allergisen tulehduksen puhkeamiseen. Hoidoksi riittää usein tassujen pesu antiseptisella aineella ja huolellinen kuivaus. Hankalissa tapauksissa saatetaan tarvita pitkä antibioottikuuri tai kortisonihoito. (Strandén, 2003).

Ruoka-aineallergia diagnosoidaan hyvin suunnitellun ja toteutetun eliminaatiodieetin avulla. Eliminaatiodieetissä ruokavaliosta karsitaan kaikki yleiset allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet ja ne ruoka-aineet joita koira on syönyt aiemmin. Eliminaatiodieetin tulee kestää vähintään 8 viikkoa ja tänä aikana koiralle syötetään ainoastaan tarkoin valittuja ruoka-aineita. (Kaimio 2012)

Osalla ruoka-aineallergisista koirista taudinkuva on hyvin samankaltainen kuin atopiassa, ja joillakin koirilla sekä ruoka-aineet, että ympäristöallergeenit aiheuttavat oireita. Ihotestein ja vasta-ainemäärityksin ei voida erottaa ruoka-aineallergisia koiria terveistä koirista, vaan luotettavin tapa selvittää koiran ruoka-aineallergian aiheuttajat on eliminaatiodieetti

 

TYYPILLISIMMÄT ALLERGEENIT

Pelkästään pölypunkille, joka on yleisin allergian aiheuttaja, vasta-aineita löytyy jopa 70–90 % atooppisista koirista. Toiseksi yleisin koiran atopian aiheuttajana on varastopunkki. Varastopunkki löytyy ja se lisääntyy esimerkiksi koiran kuivaruuissa. Varastopunkkeja löytyy myös muista elintarvikkeista, kuten puurohiutaleista ja jauhoista, joista ne leviävät ympäristöön.  Koiran ihottuma voi aiheutua myös siitepölystä, homeista tai kodissa olevien eläinten ja ihmisen hilseestä.

 

ATOPIA

Koiran atopia on koirilla esiintyvä ihosairaus. Koiran atooppinen ihottuma tarkoittaa perinnöllistä kutisevaa ja tulehduksellista allergista ihosairautta, jota kutsutaan lääketieteessä atooppiseksi dermatiitiksi. Koiran atopia ilmenee kutinana, ihon raapimisena ja punoituksena. Kaikista koirista noin 10 – 20 % on atoopikkoja.

Atopia on geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka synnylle on perimän lisäksi olemassa useita altistavia tekijöitä, kuten koiran elinympäristö ja olosuhteet. Atopia on elinikäinen vaiva, joka on kontrolloitavissa, muttei parannettavissa. Ruoka-aineallergia on koiralla atopiaa huomattavasti harvinaisempaa. Vain 10 % iho-oireisista koirista kärsii ruoka-aineallergiasta, jolloin koiralla on yleensä myös ruuansulatuskanavan oireita (ilmavaivat, ripuli). Atooppista tai allergista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Atopia on tyypillisesti nuoren aikuisen koiran sairaus ja oireet alkavat suurimmalla osalla atoopikoista 6 kk - 3 vuoden iässä

Atopialla tarkoitetaan perinnöllistä taipumusta herkistyä tavallisille elinympäristössä oleville allergeeneille eli herkisteille. Koirien atopiassa yleisimmät allergeenit ovat pölypunkit, siitepöly ja erilaiset homeet. Atopia ilmenee kutinana ja ihotulehduksina ja joskus myös silmä- ja hengitystieoireina. Atopian oireet alkavat yleensä nuorella 1-3 -vuotiaalla koiralla ja jos koiralla on jatkuvia korva- ja silmätulehduksia on syytä epäillä allergiaa. Atopian selvittämiseksi ja ärsykkeiden paikallistamiseksi voidaan käyttää veritestejä tai myös ihotestejä. Atopia on elinikäinen sairaus. (KOIRAMME 5/2013 s.14-18 (Leena Saijonmaa-Koulumies). Atopiaan on lääkitys ja sen oireita voidaan helpoittaa.

 

SILMÄSAIRAUDET

Perinnöllinen harmaakaihi sisältää useammanlaisia näkökykyä haittaavia sairauksia linssissä. Perinnöllisessä harmaakaihissa linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan. Muutoksia todetaan yleensä molemmissa linsseissä. Jos linssit samentuvat täysin, koira sokeutuu. Hoitona sameutunut linssi voidaan poistaa ja myös keinolinssin asennus on mahdollista. Suurin osa kaihimuutoksista on lieviä ja koira voi elää normaalia elämää.

Perinnöllistä harmaakaihia sairastavat yksilöt suljetaan pois jalostuksesta. Lisäksi tulee jalostusvalintoja tehtäessä huomioida, että sairaan koiran vanhemmat ovat sairauden kantajia ja samoin mahdollisesti myös sen pentuesisarukset. Mikäli yksilö todetaan harmaakaihin kantajaksi, sitä ei tule käyttää jalostukseen. Poikkeuksena tähän nuoruusiän harmaakaihi HC-HSF4, jolle on olemassa DNA-testi ja jonka kantajia voidaan käyttää jalostukseen sairaudesta geneettisesti terveeseen (clear) yksilöön yhdistettäessä. Kaikki havaitut kaihimuodostelmat eivät välttämättä ole perinnöllistä harmaakaihia, sillä kaihi voi muodostua myös tulehduksen, vamman tai aineenvaihdunnallisten syiden (esim. diabetes) tai sekundäärisesti toisen sairauden seurauksena.

Rd (retinal dysplasia) on verkkokalvon synnynnäinen kehityshäiriö, jota on eri vakavuusasteita lievistä paikallisista poimuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Paikalliset verkkokalvon poimut ovat vaarattomia, ja koirat, joilla on vain joitakin poimuja, saavat silmätarkastuksessa merkinnän "poimuja".

Retinan dysplasiaa (RD) sairastavat yksilöt suljetaan pois jalostuksesta. Poikkeuksena RD, jossa koiralla on todettu vain joitain poimuja silmänpohjassa.

PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis / persistent hyperplastic primary vitreous) on sairaus, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuonisto ei ole normaalisti surkastunut. Sairaudessa on eri asteita pienistä pilkuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin.

PHTVL/PHPV-tapaukset suljetaan pois jalostuksesta, jos sairauden aste on suurempi kuin 2. Jos jalostukseen käytetään koiraa, jolla on sairauden aste 1-2, yhdistelmän toisen osapuolen tulee olla terve ko. sairauden osalta. Tutkimuksissa tulokset ilmoitetaan nykyään jalostustietojärjestelmään muodossa sairaudenaste 1 tai 2-6. Mikäli tulos on 2-6, niin huolehdi tutkivalta eläinlääkäriltä tieto mikä näistä arvoista tulos on 2, 3, 4 ,5 vai 6?

PRA (progressive retinal atrophy) on verkkokalvon asteittainen surkastuma. Aineenvaihduntahäiriöin takia verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Koirasta tulee täysin sokea 1-8 vuoden iässä. PRA periytyy resessiivisesti ja sen kantajat ovat täysin terveitä. Sairailla yksilöillä näkö alkaa heiketä asteittain. Ensimmäisenä oireena sairaudessa on hämäräsokeus.

PRA-tapaukset suljetaan pois jalostuksesta.

PPM (persistent pupillary membranes l. iiriksen eli värikalvon kehityshäiriö,). Pupilliaukon avautuminen ei ole täydellinen vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset ovat yleensä lieviä eivätkä aiheuta oireita.

Jos jalostukseen käytetään koiraa, jolla on todettu PPM, yhdistelmän toisen osapuolen tulee tällöin olla terve ko. sairauden osalta.

Distichiasis ja ektooppinen cilia ovat perinnöllisiä sairauksia, joissa luomen reunasta tai sen sisäpinnalta kasvavat ylimääräiset ripset hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmävuotoa, siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Sairaus voi olla oireeton. Oireilevilta koirilta ripset poistetaan yleensä polttohoidolla.

Staffien omistajia, joiden koirilla on ylimääräisiä ripsiä kehoitetaan osallistumaan Helsingin yliopiston DISTICHIASIS-tutkimushankkeeseen.

Koiraa, jolla on ylimääräistä ripsiä silmäluomen sisäpinnalla (distichiasis, ektooppinen cilia), voidaan käyttää jalostukseen, mikäli ripset eivät vaivaa koiraa. Tällöin yhdistelmän toisen osapuolen tulee olla terve ko. sairauden osalta. Koiraa, jolla vaiva on hoidettu (ripset leikattu/poltettu), ei suositella käytettävän jalostukseen.

Staffeilla terveystilanne on silmien osalta hyvä. Etupäässä esiintyy ylimääräisiä ripsiä (Distichiasis, ektooppinen cilia ja määrittelemättömät ylimääräiset ripset) ja PHTVL/PHPV:tä. Vakavammat silmäsairaudet ovat rodussa suhteellisen harvinaisia.

 

EPILEPSIA

 

Muiden koirarotujen tavoin myös staffeilla esiintyy epilepsian eri muotoja. Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka on koiran yleisin neurologinen sairaus. Kohtauksen luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston ja/tai käyttäytymisen häiriöitä. Kohtauksen aikana koira voi olla tajuissaan tai tajuton. Jos koko koira kouristelee, puhutaan yleistyneestä kohtauksesta. Kohtaus voi esiintyä myös paikallisena, jolloin vain yksi lihasryhmä, esimerkiksi koiran raaja tai raajat, kouristelevat. Paikallisalkuinen kohtaus voi laajeta yleistyneeksi kohtaukseksi. Kohtauksen luonne riippuu purkauksen lähtöpaikasta aivoissa ja sen leviämisestä. Epilepsiaa sairastavaa koira ei saa käyttää jalostukseen. Ensimmäinen epilepsiakohtaus tulee useimmiten nuorena, 1-5 – vuotiaana, mutta perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä. Epilepsiaa ei voida parantaa, vaan koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksen avulla epilepsiakohtausten esiintymistä voidaan harventaa, kohtauksia lieventää ja niiden kestoa lyhentää. Joskus kohtaukset saadaan lääkityksellä kokonaan loppumaan. Aidon epilepsian syntytapa ei ole täysin selvillä. Epileptiset kohtaukset voivat johtua myös muista sairauksista tai traumasta. Epilepsiaan ei valitettavasti ole tällä hetkellä testiä. Epilepsia puhkeaa valitettavan usein vasta, kun koiraa on jo ehditty käyttämään jalostukseen.

Kliinisiä epilepsiatutkimuksia useille roduille Suomessa tehdään Yliopiston Eläinsairaalassa ja AISTI Eläinsairaalassa Vantaalla.

Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan kuuluva Biomedicum Helsingin tutkimusryhmä on professori Hannes Lohen johdolla käynnistänyt epilepsiaa aiheuttavien geenivirheiden kartoitusprojektin vuonna 2007. Projektissa on mukana useita kansainvälisiä tutkimuslaitoksia. Mahdollinen läpimurto mahdollistaisi DNA-testin kehittämisen kuten L-2-HGA-sairauden kohdalla.

Projektissa tutkitaan myös staffeilla esiintyvää perinnöllistä epilepsiaa ja SBTY onkin järjestänyt joukkonäytteenottotilaisuuksia eri puolilla Suomea vuoden 2008 alussa. Verinäytteen tutkimusryhmän käyttöön voi pyytää ottamaan koirastaan vaikkapa vuositarkastuksen yhteydessä eläinlääkärillä. Verinäyteputkilo postitetaan lähetelomakkeen kera pehmustetussa kuoressa Biomedicumiin.

Staffiyhdistyksen sivustolta löytyy lomake, joka tulee toimittaa yhdessä näytteen kanssa Biomedicumiin. Lisätietoja tutkimukseen osallistumisesta saat myös SBTYn hallituksen jäseniltä.

 

 

LUUSTO- JA NIVELSAIRAUDET:

 

LONKKANIVELDYSPLASIA (hip dysplasia, HD)

Lonkkaniveldysplasia on monigeeninen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat myös ympäristötekijät, mm. ruokinta ja kasvunopeus. Kysymyksessä on kasvuhäiriö, jossa reisiluunpää ja lonkkamaljakko kehittyvät epänormaalisti ja nivelestä kehittyy löysä. Seurauksena voi olla paha nivelrikko. Oireina esiintyy liikkumishaluttomuutta, ontumista, lonkkanivelen jäykkyyttä ja lopulta lonkkalihasten surkastumista. Lievä dysplasia voi olla lähes oireeton. Jos niveleen kehittyy nivelrikkoa, voi koiralla olla merkittäviä kipuja, varsinkin rasituksen jälkeen. Lonkkaniveldysplasiaa ei voida leikkauksella parantaa.

Lonkkanivel on pallonivel, jossa reisiluun pyöreä pää niveltyy lonkkaluussa olevaan

pyöreään maljaan. Täydellisesti maljassaan istuva reisiluu on kuin pallo pesäpalloräpylässä. Se pyörii sujuvasti tarvittaessa, muttei lonksu eikä irtoa. Reisiluun pään ja lonkkamaljan muodon ollessa yhtenäinen, nivel liikkuu vaivatta ilman kitkaa ja nivelrako on tiivis. Tällainen lonkka on terve ja hyvinvoiva.

Lonkkanivelten kohdalla on muistettava, että niiden periytyminen ja kehitys on hyvin

monimutkainen prosessi. Siinä missä jokin yksigeenisesti periytyvä vika voidaan testata geenitestillä, lonkkaniveldysplasia voi tulla yllätyksenä, eikä sitä voi täysin ennakoida. Myös täysin tervelonkkaiset vanhemmat voivat saada lonkkaniveldysplasiasta kärsiviä jälkeläisiä ja päinvastoin dysplaattisiksi kuvatut vanhemmat voivatkin jättää tervelonkkaisen jälkeläisen.

 

Lonkat arvioidaan asteikolla A-E, joista A on terve ja E on vakavasti kehityshäiriöinen

lonkkanivel. E-lonkkaiseksi tutkittua koiraa ei saa käyttää jalostukseen Kennelliiton

jalostusstrategian mukaisesti, eikä sen mahdollisia pentuja rekisteröidä.

B-lonkka voidaan myös laskea terveeksi, sillä muutokset täysin terveeseen ovat siinä todella pienet, eikä riski niverikon muodostumiselle ole korkea. Koira voi saada tuloksen C lonkkien osalta, mikäli sen lonkkamaljat ovat matalat tai nivelrako ei ole tiivis. Tällainen lonkka on lievästi dysplaattinen, eli kyseessä on lievä lonkkanivelen kehityshäiriö. Jos nivel on löysä, se saattaa ajan myötä kehittää rikkoa. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Etenkin pienillä koirilla C-tulosta pidetään yleisesti vielä varsin hyväksyttävänä, eivätkä C-lonkkaiset koirat useinkaan oireile. D-lonkka on selvästi dysplaattinen ja nivelessä voi olla myös rikkomuutoksia.

Lonkkanivelen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat tämänhetkisen tiedon mukaan geenien lisäksi koiran ravitsemustila, liikunnan laatu ja määrä kasvuaikana sekä tietysti koiralle mahdollisesti sattuneet tapaturmat. Tästä syystä jalostuksellisesti on tärkeää, että käytetyistä koirista on tietoa myös useamman sukupolven takaa, ja että myös muita kuin jalostuskäyttöön ajateltuja koiria terveystutkittaisiin. Jälkeläisten kohdalla on täysin erilainen ennuste, mikäli jalostukseen käytetty yksilö on sukunsa ainoa tervelonkkainen, kuin jos jalostuskoiran koko suku on tutkittu terveeksi, mutta tämä yksittäinen koira on saanut aavistuksen heikomman tuloksen.

Myös kasvuajalla on vaikutusta siihen, miten koiran luusto muovautuu, toki geenien

sallimissa rajoissa. Esimerkiksi ylikuormitus tai täysi rasituksen puutos altistaa luuston

kehityshäiriöille. Pennun kanssa on tärkeää, että se saa riittävästi liikuntaa vapaasti omaan tahtiin, jolloin nivelten ja luukudoksen aineenvaihdunta pysyy aktiivisena. Myös normaalipainossa pysyminen on kehityksen kannalta tärkeää. Hyvän lihaskunnon ylläpito ehkäisee ongelmia myös niillä koirilla, jotka syystä tai toisesta lonkkalotossa sattuvat saamaan huonomman tuloksen. On hyvä muistaa, että huonohko lonkkatulos ei automaattisesti tarkoita kipeää, lyhytikäistä koiraa!

Staffien yleisin lonkkatulos on C. Vuosina 2015-2020 on virallisesti lonkkakuvattu 32% ko.ajanjaksona Suomessa syntyneiden staffien määrästä.Tulosjakauma on: A/A 10%, B/B 31%, C/C 46%, D/D 13% ja E/E lonkkia on ollut kolmella koiralla 2183.sta.

Selkä

Selän osalta voi tutkia useampia erilaisia muutoksia. Staffille voidaan selästä lausua välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV), spondyloosi (SP) ja nikamien epämuotoisuus (VA). Näiden vaivojen yhdistävä tekijä on, ettei niiden periytymismekanismia tunneta, eikä muutosten oireilu ole kovin suoraviivaista muiden kuin vakavan spondyloosin osalta. Spondyloosista saa virallisen lausunnon vasta 2v täyttäneeltä koiralta, muihin virallisiin lausuntoihin riittää yhden vuoden ikä.

LTV eli välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on lanne-ristirangan nikamien rakenteellinen muutos, jossa viimeinen lannenikama tai etummainen ristinikama on muuttunut niinsanotuksi välimuotoiseksi nikamaksi. Luokitteluaste on numeraalinen, mutta eroaa hieman esimerkiksi kyynärnivelten luokittelussa. LTV-muutosten numeroarvo kuvaa muutoksen tyyppiä, ei muutoksen sairausastetta, sillä LTV ei ole sairaus vaan rakennemuutos. Välimuotoinen lanne-ristinikama on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (SI), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (ylhäältä-päin).

LTV0 on normaalirakenteinen selkä, jossa on seitsemän lannenikamaa ja kolme täysin yhteen sulautunutta ristinikamaa.

LTV1 on lievä rakenteellinen poikkeama, jossa esimerkiksi ristiluun nikamien muodostamassa harjanteessa on painauma.

LTV2 ja LTV3 ovat muutoksia, jossa viimeinen lannenikama on saanut ristinikaman piirteitä (sakralisaatio) tai etummainen ristinikama on saanut lannenikaman piirteitä (lumbalisaatio). Erona on, että LTV2-muutos on symmetrinen, eli nikama on samalla lailla muuttunut sekä vasemmalta että oikealta sivulta. LTV3-muutoksessa nikaman rakennemuutos on toispuoleinen.

LTV4-muutoksesta on kaksi variaatiota;

Röntgenkuvassa koiralla todetaan virheellinen määrä lannenikamia. L6-muutoksessa viimeinen lannenikama on sulautunut täysin tai osittain ristiluuhun, jolloin koiralla näyttää olevan vain kuusi lannenikamaa normaalin seitsemän sijaan. L8-muutoksessa, joka on tyypillinen esimerkiksi saksanpaimenkoirille, ristiluun etummainen nikama on osin tai kokonaan erkaantunut ristiluusta ja mahdollisesti saanut lannenikaman piirteitä, jolloin röntgenkuvasta on laskettavissa kahdeksan lannenikamaa normaalin seitsemän nikaman sijaan. LTV4 voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgen kuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirille sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV voi altistaa lanneristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa, Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.

Se, aiheuttaako LTV oireita, on hyvin yksilöllistä. Tutkimuksissa LTV-muutosten on todettu altistavan erilaisille neurologisille häiriöille, mikäli hermokanavat nikamissa ovat ahtautuneet, nikamien mittasuhteet ovat muuttuneet hermojen kulkua häiritsevästi tai epämuotoinen tai vino rakenne painaa hermoja jollain muulla tapaa. LTV-oireiluun liitetään myös pidätyskyvyttömyyttä, takaosan heikkoutta, ennenaikaista takaosan rapistumista jne. Etenkin LTV3-muutoksella on havaittu yhteyksiä toispuoleisen lonkkaniveldysplasian ilmenemiseen.

LTV saattaa myös aiheuttaa spondyloottisia muutoksia, jos selän mekaniikka toimii välimuotoisuuden takia väärin. Tällöin uudisluumuodostumat nikamien välillä pyrkivät tasaamaan selän mekaniikkaa ja muodostuu spondyloottisia silloittumia nikamien välille.

Toisaalta on myös paljon LTV-koiria, jotka ovat täysin oireettomia, joten pelkkä LTV-löydös yksinään ei tee koirasta sairasta tai tervettä.

LTV on rakenteellinen poikkeama, mutta sairaus se ei ole. Se kyllä lisää riskiä tietyille sairauksille, mutta nekään sairaudet eivät ole vain LTV-sairauksia, vaan voivat tulla, vaikka olisi LTV0. LTV:n kutsuminen sairaudeksi on vähän sama, kun sanoisi sairaaksi niukan polvikulman omaavaa koiraa vain siksi, että niukka kulma altistaa luksaatiolle ja nivelsiteiden vammoille.

Virallisesti staffien selkiä on kuvattu toistaiseksi hyvin vähän, joten tulosten perusteella on hankala tehdä kattavia ja varmoja päätelmiä LTV:n yleisyydestä tai siitä, onko siitä aiheutunut ongelmia rodun sisällä. Myöskään jalostusvalintojen tekeminen niin, että kaikki muutoksia omaavat koirat yhdistettäisiin vain täysin puhtaaksi kuvattuihin koiriin, ei tällä hetkellä ole kestävällä pohjalla, koska etenkin kuvattujen urosten lukumäärä on hyvin pieni.

Koska LTV:n periytymismekanismi ei ole tiedossa, olisi hienoa, että koiria kuvattaisiin enemmän. Näin voidaan saada tärkeää tietoa siitä, miten muutoksia esiintyy eri suvuissa, ja kuinka ne siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Nikamien epämuotoisuus, (vertebra anomaly VA), kertoo siitä, kuinka laajasti koiran nikamissa on poikkeavuuksia ideaaliin rankaan verrattuna. VA arvioidaan numeerisesti, mutta saman numeron sisään mahtuu useita muutosten lukumääriä. Siksi luokittelu voi olla hieman hämäävä.

VA muutos voi olla esim. alikehittyneet viimeiset (tai ensimmäiset) kylkiluut. Myös muita mahdollisia, vakavampiakin muutoksia ovat esimerkiksi eri asteiset hemivertebrat (= puolininkama) ja nikamien välimuotoisuus muualla kuin lanne-ristirangan liitoksessa. Pelkkä VA-luku ei siis kerro oikeastaan mitään, vaan pitäisi nimenomaan tietää se, millaisia muutoksia nikamista on löytynyt. Tämä tieto ei jalostustietokannasta selviä, vaan sitä varten tulisi nähdä Kennelliitosta koiran omistajalle toimitettu lausunto, jossa numeerisen arvion syy on erikseen selitetty.

Spondyloosi (SP) Spondyloosissa nikamien välille kasvaa piikkejä ja silloittumia, jotka yleensä kipuilevat ennen täydellistä luutumistaan. Spondyloosi on epämiellyttävä vaiva, joka usein vaikuttaa koiran elämänlaatuun ja jopa elinikään. Iän myötä tulevat spondyloottiset muutokset ovat kuitenkin normaaleja, eivätkä välttämättä kerro periytyvästä spondyloosista. Spondyloosi arvioidaan numeerisesti niin, että terve koira on SP0 ja siltojen ja piikkien lukumäärästä ja vakavuudesta riippuen asteikko 1-4 kertoo spondyloosilöydöksistä.

POLVILUMPION SIJOILTAANMENO (patellar luxation, PL)

Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle eli polvilumpion sijoiltaan menolle. Jalka-asento on virheellinen ja polvilumpion telaurat ovat liian matalat. Vika on periytyvä. Polvilumpion rakennetta säätelevät useat eri geenit, joiden esilletuloa myös ympäristö muokkaa. Patellaluksaatio jaetaan vian vakavuuden perusteella neljään eri asteeseen.

Patellaluksaatiossa polvilumpio eli patella pääsee luiskahtamaan pois urastaan. Polvilumpio voi luksoida joko polven sisäsyrjälle (mediaalisesti) tai ulkosyrjälle (lateraalisesti). Pienillä koirilla esiintyy tavallisimmin mediaalista patellaluksaatiota. Tila voi olla eriasteinen. Lievimmässä (I asteen) luksaatiossa polvilumpio saadaan normaalia herkemmin siirtymään pois urasta käsin liikuttelemalla ja polvea ojentamalla. Vaikeimmassa (IV aste) luksaatiossa polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan ja tila vaatii leikkaushoidon. Vaikeampiin asteisiin liittyy yleensä myös sääriluun yläosan kiertymistä. Pois paikaltaan oleva polvilumpio aiheuttaa paitsi kipua, myös vauriota nivelrustoon ja nivelrikkoa. Polvilumpion sijoiltaanmenolle on erilaisia rakenteeseen liittyviä altistavia tekijöitä, kuten liian suorat takakulmaukset sekä virheelliset raaja-asennot (kinnerahdas takaosa). Polvien osalta on huomioitava, että tervekin polvi voi mennä sijoitaan tapaturman seurauksena ja tällainen polvi on todella kipua tuottava. Tapaturman johdosta sijoiltaan mennyttä polvea ei pidä sekoittaa synnynnäiseen luksaatioon.

Eläinlääkäri tutkii polvet palpoimalla, eli käsin kokeilemalla. Suosittelen, että jokainen koira tutkittaisiin polvien osalta ainakin kerran elinaikanaan, mieluiten useamminkin. Tutkimus on helppo, nopea ja varsin edullinenkin etenkin muun ell. käynnin yhteydessä tehtynä.

 

KYYNÄRNIVELEN KASVUHÄIRIÖ (elbow dysplasia, ED) on usein etujalan nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisen mekanismit ovat epäselvät. Periytyminen on kvantitatiivista eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Kasvuhäiriön tyyppi vaihtelee eri roduilla, mikä viittaa siihen että aiheuttajina ovat eri geenit. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Toisin sanoen optimaalisella ruokinnalla voidaan mahdollisesti estää kasvuhäiriön kehittyminen yksilöllä, jolla on siihen perinnöllinen taipumus. (Anu Lappalainen, Kennelliitto)

Kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta pidetään tärkeänä syynä kasvuhäiriöihin ja myös se lasketaan kyynärnivelen kasvuhäiriöksi. Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisempää uroksilla todennäköisesti urosten suuremman painon ja mahdollisesti myös hormonaalisten tekijöiden takia. Koiran painosta noin 60% lepää sen eturaajojen varassa, joten sen eturaajojen nivelet ovat kovalla kuormituksella. Mitä etupainoisempi ja massiivisempi rotu, kuten staffi, sitä herkemmin rodussa esiintyy kyynärnivelen kasvuhäiriöitä. Koiran kyynärnivelen kasvuhäiriö herkistää nivelpinnan vaurioitumiselle, nivelrikolle. Rikkomuutokset voivat muodostua nopeasti esimerkiksi tapaturman seurauksena, tai hitaasti ajan kuluessa esimerkiksi synnynnäisen kasvuhäiriön seurauksena tai jokseenkin normaalina ikääntymisen aiheuttamana vaivana. Kyynärniveliä tutkitaan tällä hetkellä röntgenkuvista. Niiden tulokset eivät aina ole täysin yksiselitteisiä, mutta magneettikuvauksen hinta on pakottanut koiraväen suosimaan röntgentutkimuksia.

Kyynärnivelen vauriot näkyvät herkästi ontumisena. Kyynäriin voi myös kertyä nestettä. Kyynärät arvioidaan numeroasteikolla, jossa 0 on täysin terve nivel, ja huonoin tulos on 3.

Vapaaehtoisesti ilman rekisteröintiehtoa on vuosina 2010-2020 syntyneistä staffeista kyynärkuvattu 34%. Kuvaustulosten perusteella kyynärniveldysplasia tulokset jakaantuvat näin: 0-tulos 80%, 1-tulos 14%, 2-tulos 5% ja 3-tulos 1%. Kyynärniveldysplasian esiintyvyyden kartoittamiseen ja sairauden yleistymisen ennaltaehkäisemiseen tulee panostaa. Tavoitteena on, että suurempi osa kannasta kuvattaisiin, jolloin saataisiin luotettavampaa tietoa rodun tilanteesta kyynärniveldysplasian osalta.

Rotuyhdistys suosittelee, että kaikki jalostukseen käytettävät koirat kyynärkuvataan ja tulokset ilmoitetaan Kennelliittoon. Suositaan jalostuksessa terveet kyynärät (0 = ei muutoksia) omaavia koiria. Jos käytetään jalostukseen kyynäriltään sairasta koiraa (1 = lievät muutokset tai 2 = kohtalaiset muutokset), suositellaan tällöin koiran parittamista kyynäriltään terveen (0 = ei muutoksia) yksilön kanssa. Kennelliiton yleinen jalostusstrategia kieltää rotuun katsomatta kaikkien 3 asteen kyynärkuvaustuloksen saaneiden koirien jalostuskäytön eikä kyynätulos 3 -koiran pentuja rekisteröidä.

ETURISTISIDEVAURIOT

Ristisiteiden vaurioituminen liittyy siteiden tehtävään ohjata ja tukea nivelen liikettä. Raajan äärimmäiset asennot, joissa ristiside joutuu ylimäärin venymään, voivat johtaa siteen vaurioitumiseen. Tavallisimmin eturistisiteen akuutti traumaattinen repeämä on yhteydessä polven nopeaan ja äärimmäiseen kiertymiseen 20°-50° koukistuksessa. Ristisiteet kiertyvät normaalistikin toistensa ympäri ja sallivat sääriluun lievän sisäänpäinkiertymisen, mutta äärimmäisessä asennossa etummainen ristiside pingottuu voimakkaasti ja voi vaurioitua osuessaan reisiluun lateraalisen nivelnastaan. Äärimmäinen jännite tapahtuu yleensä juuri jalan osuessa maahan ja suunnan vaihtuessa samanaikaisesti. Toinen tyypillinen tilanne on äkillinen jalan ojentuminen, esimerkiksi koiran astuessa kuoppaan.

Eturistisiteen sairaudet ovat usein molemminpuolisia ongelmia. Erään tutkimuksen mukaan n. 30-40 % potilaista tulee kahden vuoden sisällä uudelleen vastaanotolle toisen polven ristisiteen katkeamisen vuoksi.

Eturistisiteen kirurgisen hoidon tavoitteena on stabiloida vaurioitunut nivel ja edesauttaa toimintakyvyn palautumista. Konservatiivinen hoito on hyväksyttävää alle 15 kg painavilla koirilla, mutta leikkaushoitoa suositellaan suurimmalle osalle potilaista. Eturistisiteen korjausmenetelmiä on viime vuosikymmenien aikana kehitetty useita. Tästä huolimatta täydellisesti tavoitteita täyttävää tekniikkaa ei edelleenkään ole pystytty löytämään. (Asplund, 2008).

Eturistisidevauriot ovat staffeilla melko yleisiä. Tapaturmista johtuville vaurioille saattavat altistaa mm. takapään suorat kulmaukset yhdistettynä korkeaan aktiivisuustasoon ja kipukynnykseen. Staffin vahvat lihakset myös mahdollistavat nopeat liikesuunnan muutokset koiran kokoon nähden suurehkosta massasta huolimatta, mikä osaltaan saattaa kohdistaa tavanomaista suurempia voimia polven nivelsiteisiin. Ristisideoperoitujen koirien jalostuskäytössä tulee noudattaa erityistä harkintaa.

ETURAAJAN KEHITYSHÄIRIÖ

Staffin pennuilla esiintyvä eturaajan kehityshäiriö, joka molemmissa eturaajoissa esiintyessään estää pennun normaalin elämän ja se on eläinsuojelullisin perusteluin lopetettava heti diagnoosin varmistuttua.

Kyseessä on synnynnäisesti yläosastaan irrallaan olevasta kyynärluusta (ulna), joka ei ole suorassa linjassa värttinäluun (radius) kanssa. Tällä synnynnäisellä kehityshäiriöllä ei ole mitään tekemistä kyynärnivelen kehityshäiriön (ED=elbow dysplasia) kanssa, vaan kyse on aivan toisenlaisesta sijoiltaan olevasta kyynärluun kehityshäiriöstä, johon ei ole hoitokeinoa.

Synnynnäinen kyynärluun sijoiltaan meno on todettavissa jo vastasyntyneellä pennulla ilman röntgenkuviakin. Pennun kyynärpäässä/kyynerpäissä tuntuu sormin koskettamalla pienen pienet terävät kohoumat, joita terverakenteisella pennulla ei normaalisti kehittyneissä eturaajoissaan ole. Tämä terävä kohouma on röntgenkuvissa näkyvän vinoasentoisen irrallaan olevan kyynärluun irtonainen yläosa. Pennun kasvaessa ja noustessa jaloilleen irtonainen kyynärluu työntyy rungosta ulospäin eriasteisesti.

MUUT SAIRAUDET:

PURENTAVIAT

Purentaviat ovat rodulla yleisiä. Maailmanlaajuisesti rodussa vielä 1980-luvulla runsaasti esiintynyttä alapurentaa jalostettiin määrätietoisesti pois kannasta, jättämällä voimakkaat leveäleukaiset yksilöt jalostuksen ulkopuolelle. Tämän seurauksena leuat kapenivat ja alakulmahampaiden virheasennot yleistyivät. Alakulmahampaiden asentoon alettiin kiinnittää huomiota vasta, kun ne olivat jo ongelma. Alakulmahampaat kasvavat helposti väärään asentoon painuen joko ikeneen tai jopa kitalakeen. Useilla roduilla, mukaan lukien staffit esiintyy myös maitokulmahampaiden juurien sulamattomuutta. Pysyvät kulmahampaat kasvavat tällöin helposti virheasentoon, mikäli maitokulmahampaita ei poisteta ajoissa. SBTY ry:n tekemän terveyskyselyn vastausten (102 koiraa) perusteella maitokulmahampaita poistettiin eläinlääkärissä lähes 20 % staffinpennuista.

Purentavioista ja liian kapeista alaleuoista on jalostuksella pyrittävä pääsemään eroon. Etenkin koiralle kipua aiheuttavat purentaviat tulee pyrkiä karsimaan jalostusvalinnoilla.

SINISILMÄISYYS

Valkoisen värin pigmentin puute voi aiheuttaa myös sinisilmäisyyttä. Sekä Suomessa, että Ruotsissa on kummassakin maassa syntynyt 2010 jälkeen ainakin yksi staffi, jolla toinen silmistä on kirkkaan sininen (=huskysilmä).

KUUROUS

Kuurouden taustaa koirilla

Kuulo on yksi koiran tärkeimmistä aisteista. Kuuloaistimus syntyy aivoissa, johon kuuloelimessä syntynyt äänen aiheuttama endolymfanesteen värähtely johtuu sähköisessä muodossa. Sekä varsinaisen kuuloelimen että kuuloaistimusta aivoihin välittävien hermojen kehitys ja ylläpito on varsin monisyinen prosessi ja erilaiset häiriöt joko itse kuuloelimessä tai välittävissä hermoradoissa tai aivojen kuuloalueella voivat johtaa alentuneeseen kuuloon tai täydelliseen kuuroutumiseen.

Synnynnäinen kuurous ei ole tavatonta ja lähes kaikissa koiraroduissa tavataan silloin tällöin kuuroja pentuja. Näissä tapauksissa kuurouden perimmäinen syy jää usein hämärän peittoon. Synnynnäistä kuuroutta tai etenevää kuulon rappeutumista voivat aiheuttaa myös ns. ototoksiset aineet, joita ovat mm. eräät antibiootit ja eräiden infektioiden tuottamat toksiinit. Myös äkillinen kova ääni tai jatkuva korkeatasoinen melu aiheuttaa kuuloaistinsolujen tuhoutumista ja etenevää kuulon alenemista.

Merkittävin kuurouden aiheuttaja useilla roduilla liittyy kuitenkin perimään. Kuurouden geneettinen tausta on usein epäselvä ja sekä autosomaalista resessiivistä, autosomaalista dominoivaa että X-kromosomivälitteisesti periytyviä kuurouden muotoja on kuvattu eri roduilla.

Koirilla esiintyy kuitenkin myös värigeenejä, jotka aiheuttavat ns. toissijaista eli sekundääristä synnynnäistä kuuroutta. Merkittävimpiä näistä geeneistä ovat valkoläiskäisyyttä ja valkoisuutta aiheuttavat piepaldismi (sp)- ja white spotting –geeni (sw) sekä marmorointiväriä aiheuttava merle –värigeeni. Näiden geenien vaikutus väreihin heijastaa niiden merkitystä melanosyyttien eli ihon pigmenttiä tuottavien solujen ylläpitoon.

Melanosyytit ovat peräisin ns. hermostopienasta ja ne vaeltavat sikiökehityksen aikana eri puolille elimistöä, myös kehittyvän korvan alueelle. Täysin valkoisilla koirilla (sw/sw) tai merle-geenin suhteen homotsygooteilla yksilöillä melanosyytit puuttuvat kokonaan tai niitä on vain murto-osa normaalista määrästä. Melanosyytit puuttuvat tällöin myös kehittyvän sisäkorvan alueelta.

Melanosyyttien merkitystä sisäkorvan kehityksessä ei vielä kokonaan ymmärretä, mutta melanosyyttien on havaittu ylläpitävän sisäkorvan käytävään endolymfanestettä tuottavaa stria vascularis- verkostoa. Jos ko. verisuonisto ei kehity normaalisti melanosyyttien puuttuessa, ei korvassa ole endolymfaa eikä synny kuuloaistimukselle välttämätöntä värähtelyä. Sisäkorvan rakenteet usein myös surkastuvat ja kuulo on pysyvästi vaurioitunut ja usein seurauksena on molemmissa tai kummassakin korvassa täydellinen ns. sekundäärinen kuurous. On myös mahdollista, että melanosyytteihin vaikuttavat molekyylit vaikuttavat myös muuhun hermostopienaan, jolloin kuurous voi johtua myös kuuloelimeen liittyvien hermostopienasta lähtöisin olevien ns. stato-akustisten hermopäätteiden puutteellisesta erilaistumisesta. Kuurous todetaan eläinlääkärin suorittamalla BAER (Brainstem Auditory Evoced Response) testillä. Puolikuuroa yksilöä on lähes mahdotonta todentaa ilman asianmukaista tutkimusta. Puolikuuro koira voi elää lähes normaalia elämää, mutta perinnöllisesti se kuitenkin luetaan sairaaksi.

Puolikuuroa koiraa ei suositella käytettäväksi jalostukseen. Lopullista periytymismekanismia kuuroudesta ei kuitenkaan ole vielä selvitetty.

BAER-testi eli kuulon tason tutkiminen, voidaan suorittaa seitsemästä (7) ikäviikosta alkaen. Varma tulos saadaan vasta yli 12 viikon ikäisenä.

Suomessa on syntynyt valkoisia staffeja, jotka ovat olleet joko puolikuuroja (1 BAER testattu) tai kuuroja. Suomeen on tietoisesti tuotu ainakin kaksi syntymästään kuuroa väriltään valkoista staffia.

Kaikille valkoisille staffin pennuille suositellaan BAER-testausta ennen luovutusta puolikuurouden poissulkemiseksi ja kuurouden toteamiseksi. Kuuroa pentua ei suositella myytäväksi. (Kirsi Sainio, Kennelliitto)

 

SININEN-SININEN VÄRIYHISTELMÄ

Kennelliiton rekisteröintikielto 1.1.2010 alkaen

On kiellettyä yhdistää kaksi koiraa, joilla molemmilla on sininen haalistustekijä homotsygoottina (koiran kirsu harmahtava).
Kielto koskee mm. seuraavan väriseksi merkittyjen koirien yhdistämistä: sininen - sininen, sininen - sininen fawn, sininen fawn - sininen fawn.
Kielto koskee kaikkia geneettisesti sinisiä (genotyyppi d/d) koiria, riippumatta siitä minkä värisiksi ne on rekisteröity. Huomioitavaa on, että sininen väri periytyy resessiivisesti, joten sinisen tai sininen fawn -värisen koiran jälkeläiset ovat haalistustekijän (diluution) kantajia, vaikka yhdistelmän toinen koira olisi muun värinen.

Resessiivinen periytyminen
Sininen ja sininen fawn (blue fawn) periytyvät resessiivisesti eli väistyvästi. Koiran ilmiasu eli fenotyyppi on sininen tai sininen fawn, jos alleeli (geeni) on homotsygoottinen eli kaksinkertainen (d/d).

d/d = homotsygootti (sinisen geenimuodon D suhteen), fenotyyppi sininen tai sininen fawn

D/d = diluution kantaja (heterotsygootti), fenotyyppi muu kuin sininen tai sininen fawn

D/D = ei diluution kantaja, fenotyyppi muu kuin sininen tai sininen fawn

Jos kaksi geno- ja fenotyypiltään sinistä koiraa astutetaan keskenään (d/d x d/d), ovat niiden jälkeläiset kaikki homotsygootteja ja nämä kahden homotsygootin yhdistelmät eivät ole enää sallittuja 1.1.2010 alkaen:

1.1.2010 voimaan tuleva homotsygoottien (d/d) yhdistelmien kielto koskee myös koiria, joissa on valkoista. Rotujen kotimaissa sinisissä yksilöissä esiintyy siniseen väriin liittyvää color dilution alopecia -syndroomaa.